Mikä on UniQaT?
UniQaT keskittyy liikunnan sekä syömisen tasapainoon ja sitä kautta harjoittelijan henkisen tasapainon lisäämiseen. Kehon hyvinvointi ja mielenterveys on meille aidosti tärkeää. Tehtävänämme on sinun elämäntyylisi parantaminen.
VALMENTAJAT

TIIA "Tiituli"
En seiso pikadieettien, sekä ääripäässä elämisen takana vaan kehon hyvinvointi on elämän mittainen polku. Jokainen päättää itse kuinka sitä kulkee!
Kiinnostus kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, etenkin keho- ja ruokasuhdetta kohtaan on minulle hyvin korkealla. Aloitin jo hyvin nuorena ryhmäliikunnan ohjaukset ja innostuin myös kuntosaliharjoittelusta. Liikkumisen sekä ravitsemuksen opiskelu oli alkuun itseäni varten ja kun saavutin niiden tasapainon, huomasin että minulla on myös taitoja auttaa muita. Olen tavannut useita ihmisiä liikkumisen parissa, joilla on samoja haasteita kehonkuvan kanssa kuin itse olen kokenut. Yksilövalmennus asiakkaani ovat kokeneet metodini toimiviksi ja antaneet paljon positiivista palautetta! Vaalin ja tuon esille hyvinvointivalmennuksissa stressittömyyttä, armollisuudella omaa kehoa kohtaan.
Tärkeintä on, että sinä opit tuntemaan kehosi tarpeet ja etenemään omaan tahtiisi valmennuksen aikana kuin jatkossa. Hyvinvointi tulee olemaan aina osa ihmisen arkea ja sen sisällyttäminen rutiininomaiseksi toiminnaksi lisää tasapainoa elämääsi.
Meillä riittää laajasti puhuttavaa hyvinvoinnin saralta, tule meidän polulle mukaan!

ALEKSI
Terveellinen mieli rakentuu tasapainoisesta elämästä ja me olemme sinulle avuksi liikunnan sekä ravitsemuksen ohjaamisessa!
Olen toiminut CrossFit yrittäjänä ja valmentajana useita vuosia. Hyvinvointi on elämässäni hyvin tärkeässä roolissa ja koen, että minulla on alalle ja ennen kaikkea juuri sinulle paljon annettavaa!
Olemme kollegani Tiian kanssa suunnitelleet
intensiivisesti valmennusohjelmia. Intohimona meillä molemmilla on liikunta
ja terveellinen ravinto kotiruoan muodossa.
Roolini yrityksen toiminnassa on vahvasti kehittämisessä, hyvinvointivalmennusten suunnittelussa ja markkinoinnissa!
UniQaT takana on Tiia Tuohimaa ja Aleksi Kortesalmi ja työskennelleet liikunta-alalla jo pitkään. UniQaT yritys perustettiin vuonna 2022 alkuvuodesta ja kotipaikkamme on Oulu. Yrityksen tavoitteena on löytää keinot, millä asiakkaamme pääsevät tasapainoon liikkumisen, syömisen ja palautumisen kanssa.